Tulevia tapahtumia

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Lue lisää: www.
tampereenmessut.fi »

Kaikki Tampereen Messujen tapahtumat järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Tutustu: www.tesc.fi

”Remontointi on superhauskaa ja haastavaa!””

18.01.2016

Ellen Jokikunnas rakastui silmänräpäyksessä. Nimittäin Röykässä sijaitsevaan asemarakennukseen. Siitä koitui hänelle mielenkiintoinen sukellus perinnerakentamisen ja remontoinnin saloihin.

Hän on aina asustanut vuokra-asunnossa kaupungissa, eikä suunnitelmissa ollut koskaan asuntolainan ja oman talon hankkiminen. Toisin kuitenkin kävi.

- Olin aina ajatellut, etten tahdo sitoa itseäni omaan asuntoon, jotta voin olla vapaa lähtemään vaikka ulkomaille asumaan, jos siltä tuntuisi. Sinänsä siis aika hassu juttu, että rakastuin silmänräpäyksessä tähän asemataloon ja ryhdyin kunnostamaan sitä, sillä aikaisempi remontointikokemukseni oli ollut lähinnä laminaattilattian asentamista ja tapetointia, kertoo tulevien Asta Rakentaja -messujen juontaja Ellen Jokikunnas.

Hän sanookin, että VR:n pääarkkitehti Bruno Granholmin suunnitteleman vuonna 1908 valmistuneen asemarakennuksen remontointi on ollut haastavaa kaikella tapaa, sillä tietotaitoa ei naisella ollut entuudestaan nimeksikään.

- Minua rohkaisi kuitenkin Jorma Piisisen kommentti, että ihmisethän näitä tekee. Oivalsin, että niinhän se on, ja sanoin itselleni, että miksi en minäkin osaisi. Uskon, että moni liian usein ajattelee, ettei osaa jotakin, mutta silloin ei haasta itseään oppimaan uutta, Jokikunnas pohtii.

Minua rohkaisi Jorma Piisisen kommentti, että ihmisethän näitä tekee. Oivalsin, että niinhän se on, ja sanoin itselleni, että miksi en minäkin osaisi.

ellen jokikunnas

Kun tuli tenkkapoo

Projekti asematalossa alkoi jo noin kahdeksan vuotta sitten. Matkan varrelle on mahtunut niin epävarmuutta kuin hauskuuttakin ja ennen kaikkea uusien taitojen sisäistämistä.

- Alkuun menin tietysti puhtaasti innolla. Oli hauskaa repiä pikkusiskon kanssa paikkoja auki ja pitkien päivien loppupuolella kikatella väsymystään. Saattoi sitä silloin vähän toheloidakin. Se oli oikeasti superhauskaa, Jokikunnas hehkuttaa.

Oli hauskaa repiä pikkusiskon kanssa paikkoja auki ja pitkien päivien loppupuolella kikatella väsymystään.

ellen jokikunnas

Itse rem ontin suunnittelu ja toteutus on tosin edellyttänyt muutakin kuin intoa.

- Pitäisi olla lottovoitto takataskussa, jotta voisi teettää kaiken ulkopuolisilla, joten olen periaatteessa opetellut tekemään kaiken mahdollisen itse lukuun ottamatta sähkötöitä ja muita lakisääteisiä asioita.

- On pitänyt etsiä tietoa esimerkiksi perinnerakentamisesta ja ratkaisuista, joilla varmistaa rakennuksen hengittävyys. Kun on tullut epävarmuus ja tenkkapoo, olen soitellut alan ammattilaisille ja kerännyt kaikki mahdolliset ideat, vinkit ja tiedon.

Vaativa ja pitkään kestänyt remontointi ei ole koskaan synnyttänyt uskonpuutetta.

- Tein alunperinkin itselleni niin maltillisen aikataulun, että loppujen lopuksi sain remonttia valmiiksi nopeammin kuin olin kuvitellutkaan.

Tällä hetkellä 315 neliön alakerta alkaa olla kuosissaan ja pihapiirissä olevan sataneliöisen makasiinin yksi huone on muuttunut vierashuoneeksi.

- Tykkään niin paljon remontoinnista, että kädet oikein syyhyää tehdä lisää. Kaikki vaatii kuitenkin rahaa. Yläkerrassa olisi vielä noin 300 neliötä laitettavaa, ja luulen, että siinä on töitä eläkepäivilleni, remonttiraija nauraa.

Tykkään niin paljon remontoinnista, että kädet oikein syyhyää tehdä lisää.

ellen jokikunnas

Fiilisten mukaan

Ellen Jokikunnaan ajatuksena ei ole ollut tehdä asemarakennuksesta museota, vaan yhdistää kodissaan historian siipien havina nykyajan henkeen.

- Jos olisin hakenut taloon alkuperäisyyttä, olisi pitänyt unohtaa sähköt ja muut nykyaikaisuudet. Periaatteena on ollut kyllä kunnioittaa vanhaa arkkitehtuuria, mutta ilman muuta olen halunnut saada tänne nykyajan mukavuudet esimerkiksi keittiöön ja pesutiloihin.

Jokikunnas ei osaa nimetä mitään yksityiskohtaa tai soppea suosikikseen, sillä tunnelman mukaan mennään.

- Riippuu niin vuodenajasta ja fiiliksestä, mikä huone on milloinkin suosikkini. Myös sisustus elää eli joihinkin kohtiin olen tässäkin ajassa ehtinyt jo vaihtamaan tapetit.

Oma remonttityömaa on tuonut mukanaan niin paljon osaamista, että nykyisin Jokikunnas on tuttu näky lähipiirinsäkin projekteissa.

- Aina olen tykännyt nikkaroinnista, mutta ei minulla sen suurempia remonttitaitoja ollut. Uskon, että kun joku asia kiehtoo, oppiikin helpommin. Tuunailen ja remppaan mielelläni ystävillenikin. Tällä hetkellä laitan uusiksi vanhempieni yläkertaa.

- Toki matkan varrella on tullut virheitäkin tehtyä, mutta koskaan en ole luovuttanut, vakuuttaa Ellen Jokikunnas.

Asta Rakentaja 2016

Asta Rakentaja 2016 ja Sisustus 2016

Pirkanmaan suurin rakennusalan tapahtuma Asta Rakentaja järjestetään 5.–7.2.2016 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Oman kodin rakentamista, remontointia tai kunnostusprojektia suunnitteleville sekä rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisille on luvassa laadukas ja monipuolinen tuote-, palvelu- ja tietokattaus. Samaan aikaa toteutetaan kodin sisustamiseen ja somistamiseen keskittyvä Sisustus 2016 -tapahtuma.

Jaa ystäviesi kanssa

Nyt voit seurata Tampereen Messuja myös Twitterissä!