Tulevia tapahtumia

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Lue lisää: www.
tampereenmessut.fi »

Kaikki Tampereen Messujen tapahtumat järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Tutustu: www.tesc.fi

Huikea messuvuosi takana - voimalla uuteen vuoteen

09.12.2015

Kun Tampereen Messujen toimitusjohtajaa Hannu Vähätaloa pyytää kuvailemaan yrityksen messuvuotta 2015, hän summaa sen kahteen laatusanaan: monipuolinen ja menestyksellinen.

- Saadun palautteen mukaan näytteilleasettajat ovat olleet varsin tyytyväisiä kaupalliseen onnistumiseensa. Myös kävijöiden tyytyväisyysprosentti on merkittävä eli peräti 96, kertoo Tampereen Messujen toimitusjohtaja Hannu Vähätalo.

Vuonna 2015 Tampereen Messut järjesti yhteensä 20 kuluttaja- ja ammattimessua, joiden monipuolinen tarjonta on saanut kiitosta messuosallistujilta.

- Esimerkiksi lippulaivatapahtumamme eli Alihankinta ja Suomen Kädentaidot osoittivat jälleen voimansa.

- Alihankinnassa erityisesti onnistunut oheisohjelma ja seminaarit antoivat tälle kansainväliselle teollisuuden alihankintaan keskittyvälle messutapahtumalle merkittävän sisällöllisen lisän.

- Euroopan suurimman käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuman, Suomen Kädentaitojen kävijämäärän huikea kasvu yllätti täysin, sillä kolme messupäivää keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin 7000 kävijää enemmän kuin aikaisemmin. Nyt messukävijöitä oli peräti 43 831, Vähätalo hymyilee.

Myös lokakuussa ensimmäisen kerran järjestetty valtakunnallinen maatalouskoneiden ja -laitteiden erikoisnäyttely KoneAgria saa toimitusjohtajalta erityismaininnan.

- Minulla on vakaa luottamus siihen, että kyseinen tapahtuma tullaan järjestämään jälleen lähitulevaisuudessa Tampereella, Vähätalo uskoo.

Korkea tyytyväisyysaste

Messujärjestäjän näkökulmasta ajateltuna vuosi 2015 oli hyvin kannattava, sillä tulos parani edellisestä vuodesta.

- Messuosallistujamäärä kasvoi, mutta siitä huolimatta pystyimme pitämään tyytyväisyystaso korkealla, Hannu Vähätalo kiittelee ja jatkaa:

- Haluan lämpimästi kiittää yhteistyökumppaneitamme aktiivisesta osallistumisesta messutapahtumien kehitykseen ja henkilökuntaamme hyvästä työmoraalista sekä venymisestä kiireisenä messusyksynä.

Vähätalon mielestä aktiivinen vuosi puhuu messumedian puolesta.

- Olemme onnistuneet paremmin kuin toimialamme muut yritykset. Tämän hetken menestys varmistaa myös, että meillä on edellytykset kasvaa tuloksellisesti entuudestaan, kun yleinen markkinatilanne jälleen vahvistuu.

Myynti hyvässä vauhdissa

Vuoden 2016 messutapahtumien myynti on Hannu Vähätalon mukaan hienossa vauhdissa.

- Muun muassa maaliskuinen uutuustapahtuma Konepaja on saanut runsasta mielenkiintoa alan ammattilaispiireissä. Yhteistyössä kone- ja laitepuolen toimijoiden kanssa toteutettavat kolmipäiväiset Konepaja-messut esittelevät metalliteollisuuden uusimmat koneet ja laitteet alan yritysten kilpailukyvyn parantamiseen, Vähätalo esittelee.

Tulevana vuonna Tampereen Messujen tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa.

- Tähtäimessä on parantaa tulosta edellisestä, Vähätalo kiteyttää ja lisää:

- Yleisesti taloudellisesti haastavista ajoista huolimatta tavoitteemme on realistinen, minkä takaavat hyvin käynnissä oleva myynti sekä monipuolinen messuohjelma.

Tulevan vuoden näytteilleasettajille Vähätalo toivoo ennen kaikkea taloudellisia onnistumisia.

- Kannustan näytteilleasettajia valmistautumaan messuille huolella ja toivotan heille kaupallisesti menetyksellisiä tapahtumia.

Myös messukävijöille on luvassa mielenkiintoisia messupäiviä.

- Yhteensä 16 tapahtumaa takaa sen, että messukävijöillä riittää entistäkin enemmän nähtävää ja koettavaa, lupaa Tampereen Messujen toimitusjohtaja Hannu Vähätalo.

Mediatiedote 9.12.2015: ”Tampereella tapahtumat vetävät väkeä – messukonsernille ennätystulos”

Tampereen Messut -konsernin vuosi 2015:

  • Konsernin liikevaihto 10,4 milj. €, josta emoyhtiö Tampereen Messut Oy:n osuus on 8,0 miljoonaa euroa ja tytäryhtiöiden Tavicon Oy:n 0,4 milj. € ja Finnrestan 2,0 milj. €.
  • Konsernin liikevoitto kasvaa miljoonasta eurosta lähes 1,5 miljoonaan euroon.
  • Konserniin kuuluvat Tampereen Messut Oy:n lisäksi omana tapahtumayksikkönä toimiva Finland Events sekä tytäryhtiöt Tavicon Oy ja Finland Restaurants Oy eli Finnresta.
  • Kävijöitä Tampereen Messujen tapahtumissa oli 151 622 eli 15 513 viime vuotta enemmän. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tiloja hallinnoivan Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n liikevaihto on tänä vuonna 3,4 miljoonaa euroa. Monitoimikeskuksessa on kuluvana vuonna ollut 664 089 kävijää tähän mennessä. Luku on jo nyt 162 310 kävijää enemmän kuin viime vuonna. Vuosi 2016 näyttää Tampereella tapahtumien osalta erittäin valoisalta.
  • Tampereen Messut Oy järjesti 20 tapahtumaa: kahdeksat ammattimessut, yhdeksät kuluttajamessut, kaksi myyntitapahtumaa ja yhden konsertin.
  • Ammattimessuja olivat Verkosto, SGGF: Sportec, Greentec, Gymtec ja Fysiotec, EuroMining, Alihankinta ja KoneAgria yhteistyössä ProAgrian kanssa.
  • Kuluttajamessuja olivat Asta Rakentaja, Hevoset, Supermessut: Puutarha, Kotimaan Matkailu, OutdoorErä ja Keräily Kevät, Kokonaisturvallisuus, Suomen Kädentaidot ja Keräily Syksy.
  • Finland Events toteutti Mega Outlet -shoppailutapahtuman keväällä ja syksyllä sekä Jari Sillanpään ja Neljänsuoran tähdittämän Iskelmä Live -konsertin yhteistyössä radio Iskelmän kanssa.
  • Näissä tapahtumissa oli kävijöitä yhteensä 151 622, joten määrä kasvoi edellisvuodesta 15 513 kävijällä.
  • Näytteilleasettajia oli 3494.
  • Näyttelyneliöitä ennätykselliset 71 784 neliötä.
  • Asiakastyytyväisyysluvut olivat kävijöiden osalta 96,2 prosenttia ja näytteilleasettajien osalta 82,9 prosenttia.
  • Lisäksi Finland Events toteutti 22 yritystapahtumaa pääosin Pirkanmaalla.
  • Finnresta vastasi ravintolapalveluista kaikissa Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumissa.
  • Tavicon Oy hoiti rekisteröinnit ja muita käytännön järjestelyitä 18 kongressissa, joissa oli yhteensä 6753 osallistujaa. Kongressien rekisteröinti- ja muu rahaliikenne oli 2,7 miljoonaa euroa.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen (TESC) vuosi 2015:

  • TESCin tilat olivat kovassa urheilu- ja tapahtumakäytössä vuonna 2015.
  • TESCin tiloissa järjestettiin lähes 200 tapahtumaa, joista kokouksia oli 104, messuja, näyttelyitä, yritystapahtumia ja konsertteja 43, urheilutapahtumia noin 30 ja loput pienempiä tilaisuuksia.
  • Lisäksi tapahtumien yhteydessä pidettiin erillisiä kokouksia ja seminaareja.
  • Tapahtumien määrä säilyi edellisvuoden tasolla, mutta tiloissa toteutettiin aiempaa isompia tapahtumia.
  • TESCin kävijämäärä oli 664 089, joista noin puolet oli urheilijoita tai urheilutapahtumien kävijöitä ja puolet muita tapahtumakävijöitä ja kokousvieraita
  • Vuonna 2014 TESCin kävijämäärä oli 501 779 kävijää, joten kävijämäärä kasvoi 162 310 kävijällä edellisvuodesta.
  • TESCin liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla ollen 3,4 miljoonaa euroa.

Jaa ystäviesi kanssa

Nyt voit seurata Tampereen Messuja myös Twitterissä!